Home / Kurssit ja koulutukset / Tottelevaisuuskoulutuksen alkeis-, perus-, ja häiriökurssit

Tottelevaisuuskoulutuksen kursseilla opetellaan tokon liikkeitä alkeista aina extremetason häiriön alaiseen treeniin asti pienryhmässä hyvällä fiiliksellä siten, että jokainen onnistuu. Tottelevaisuuskoulutusta voi suositella kaikille koirille rodusta riippumatta. Tottelevaisuuskoulutus aloitetaan usein jo pienenä pentuna, mutta se voidaan opettaa myös aikuiselle koiralle.

Kaikki tunnit suunnitellaan osallistujien tason mukaisesti. Koulutuksessa on tarkoitus parantaa ja vahvistaa ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä, opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeanlaista koirankäsittelytaitoa. Tottelevainen ja iloinen koira on omistajansa hallinnassa yllättävissäkin tilanteissa.
Lupaamme, ettei tottis ole totista! 🙂

Katso Alkavat Kurssit Täältä